Search

Tietotyössä läski on hyväksi


Jos organisaatiota ajattelee täydellisyyteen hiottuna koneistona, voi itseohjautuvuuden nähdä keppinä, joka sujautetaan rattaisiin. Kun ihmiset ohjautuvat omatoimisesti, syntyy väistämättä juuri sitä läskiä, jota Taylorin koulukunta on viimeisen vuosisadan aikana pyrkinyt karsimaan organisaation prosesseista.


Taylorismi, eli tieteellinen liikkeenjohto perustuu siihen, että seurataan työntekoa kellontarkkuudella, määritetään tehokkain tapa suorittaa työ ja luodaan prosessi, joka mahdollistaa resurssien maksimaalisen hyödyntämisen. Konkreettisesti tämä tarkoittaa sitä, että työnkuva on usein minuutilleen, ellei jopa sekunnilleen ennalta määritetty. Liikkumatilaa on vähän ja hyvä niin – pähkäily ja kannattavan asian ulkopuolella tapahtuva toiminta syö tuottavuutta.


Itseohjautuvat yksilöt joutuvat päivittäin vastaamaan kysymyksiin, kuten mitä, miksi ja miten? Tämä hetki, jolloin yksilö seisoo niin sanotusti tyhjän paperin edessä, on itseohjautuvuuden paras ominaisuus, sillä se sisältää potentiaalia. Vastatessasi kysymyksiin mitä, miksi ja miten, nojaudut aiempiin kokemuksiin, mielipiteisiin, makuun ja henkilökohtaiseen arvostelukykyyn. Tällöin on todennäköistä, että kulkemasi polku kysymyksenasettelusta vastaukseen tulee jossain vaiheessa eroamaan kollegasi tai esimiehesi polusta. Näissä tilanteissa syntyy mahdollisuus uudelle. Kun polkuja kuljetaan ja vastauksia luodaan organisaation jokaisella tasolla, moninkertaistuu uuden idean kehittyminen itseohjautuvien yksilöiden määrällä.


Toisaalta, näihin kysymyksiin vastaaminen vaatii aikaa ja joskus polku kysymyksenasettelusta vastaukseen voi olla pitkä ja mutkikas. Kuten potentiaalin kanssa, myös tämä itseohjautuvuuden ominaisuus moninkertaistuu organisaatiotasolla, joka johtaa siihen, että päivittäin kulutetaan jopa tunneittain aikaa pähkäilyyn ja kokeiluihin – jotka pahimmassa tapauksessa eivät edes johda mihinkään tuottavaan! Kun pääasiallinen koordinointimekanismi on keskinäinen mukautuminen, joka vaatii keskustelua ja yhdessä pohtimista (ja ehkä jopa keskustelua työn ulkopuolisistakin asioista, kun ei ole esimiestä tarkkailemassa suoritusta), tulee tuottavuuslaskelmaan suuri lovi.


Kun yhtälöön lisätään vielä kaikki ne kysymykset, joihin työntekijä on vastannut ”väärin”, ynnä niiden korjaamiseen käytetty aika, puhumattakaan päällekkäisestä työstä ja siitä mahdollisuudesta, että ihmiset ohjautuvat tehtävien äärelle, joissa eivät yksinkertaisesti ole parhaimmillaan, kasaantuu työnteon ympärille kauhea määrä läskiä joka syö tehokkuutta. Organisaation optimoinnin kannalta olisi huomattavasti järkevämpää, että ihmiset pysyisivät määrätyissä rooleissaan ja suorittaisivat tehtävänsä nopeasti ja harjoitetulla tarkkuudella.


Tämä läski on kuitenkin uusiutumiskyvyn edellytys, jota tarvitaan arvaamattomassa ympäristössä. Kompleksisessa maailmassa on miltei mahdotonta ylläpitää hienovaraista koneistoa, ja jos itse ei aseta keppiä rattaisiin, niin joku muu laittaa sen sinne ennen pitkää. Suunnanhakeminen organisaation jokaisella tasolla vaikeuttaa kontrollin ylläpitämistä ja lisää organisaation sisäistä kompleksisuutta, mutta tulee muistaa, että kompleksisuus on parasta tapa vastata kompleksisuuteen.*


Tietenkin on pidettävä mielessä, että tietotyössä vallitsevat eri säännöt kuin tehdastyössä, johon tieteellinen liikkeenjohto on alun perin kehitetty. Tietyön luontainen ominaisuus on asioiden käsittäminen ja selvittäminen, ja sitä ei voi määrittää sekuntikellolla. Tehdastyössä tärkeää on se, miten asiat tehdään, kun taas tietotyössä ei ole yksiselitteistä mitä pitää tehdä, jotta työllä on paras vaikuttavuus.


Tästä huolimatta Taylorismin pitkät perinteet jylläävät yhä yhteiskunnassamme ja monessa asiantuntijaorganisaatiossa. Kasvua ja kannattavuutta haetaan säästöistä ja edellisen kvartaalin numeroista, vaikka kilpailukykyä voisi yhtä hyvin kehittää valjastamalla kaikki se potentiaali, joka asustaa jokaisessa työntekijässä.


Loppuun yleinen muistisääntö:

Mitä ikinä personal trainerisi sanokaan, muista, että tietotyössä läski on hyväksi.


*Hanén, T. (2017) Yllätysten Edessä - Kompleksisuusteoreettinen Tulkinta Yllättävien ja Dynaamisten Tilanteiden Johtamisesta.Maanpuolustuskorkeakoulu. Väitöskirja. Tampere: Juvenes Print.